Kahvin ryystäjät

Kahvi on ollunna savolaesillekkii aena melekonen elämän eliksiir. Sitä on juotu koetoloessa, tarjottu vieraelle, keetetty mehtäkämpillä, nuotiolla, jotoksilla, kaekenlaesilla vaelluksilla, ja jos vaekka missä. Ee kaet oo ollunna piot mistää kotosin, jos ee oo kahvia ollu tarjolla.                                          

Itellän on ensmäenen muistiin jiäny kokemus kahvista, kun mulle kahvikuppiin sipullettii pulloo, laetettiin pikkunen lorraas kahvia, hyvänlaesesti sokeria, ja piälle maetoo. Lusikalla tuota pullasoppoo suuhun pisteltiin, vae lienenkö osanna jo ite syyvvä. Taesin olla jo kooluijässä, ennenkun aloen juuva muuten kahvia. Onhan tuota sen jäläkeen tullu rullitettuva muutama kupillinen.                
Meellä kotona oel pyöree kupaerpannu hellan nurkalla aena. Kahvinjuonnille oel aejjat, uamu-, päevä- ja iltakahvit. Pannusta otettiin porot poes kerran päevässä ja pannu huuhtastiin. Muina kertona lisättiin pööniä sumpin piälle ja pannuva käätettiin tulella. Kun nuapurin emäntä pistääty, lorraatettiin pannuun reelusti vettä. Sillon voe käävä nuapurissa ihan nuin vuan, sopimata. Kaekki oel kuitennii juonna kahvia justiisa lähtiissä, vuan jos ee tarjottu, siitä sae kylältä kuulla. Hella oel rinkihella, jossa pannun tae paan pohja oel avotulen piällä. Hellakookulla lisättiin tae vähennettiin rinkijä, niin että reekä oel astian pohjalle sopivan kokonen.

Kahvia ostettiin kaapasta alakujaan vihreenä papuina. Rännälillä pavut sitte puahettii. Rännäer oel hellalla tulella. Sen sisäpuolella oel siivet ja kammilla pyöräätettii tuon tuostaan, että pavut puahtu tasasesti. Vahtimata jiänyt jonnii kerran kärähtikkii ja tuppaan levis melekone katku. Puahettuja papuja laetettiin kahvimyllyyn, mylly reesiin välliin ja eeku pyöritettiin. Siitähän tuil pannuun sopivoo kahvijaahoo. Isot poejat joskus huaveil, että voe kun luoja oes luonu kahvimyllyks. Saes olla aena naesten reesiin välissä. Kahvia jaahettiin aena sen verran, kun pannuun sillä kertoo tarvittiin.

Seoroova vaehe oel se kun alako suaha valamiiks puahettuja papuja. Melekonen ihme mahto olla kaappoihin ilimestyny sähköllä toemiva mylly, jolla pavut surraatettiin  jaahoeks. Kahvimyllyt alako jiähä hyllyyn  ja nykyvään ne ovat kerräelykohteeta. Sitte tuil kovia, elikkä vakkuumipakettia, valamiiks jaahettuna. Paketin koko suurentu puoleen killoon, siihen asti se oel varttikilon paenonen.

Pehmeen paketin aekaan viiskymmenluvulla niissä oel pahvisia tukilappuja. Niissä oel sitten er puahtimoella monenlaesia kerräelykuvia. Oel perhosia, lintuja, pelikorttija ja jos vaekka mitä. Sitte Paalinki keksi kaekkiin aekoen maenostamisen. Heijjän kahvipaketissa alako olla aatonkuvia, Niistä tuil parraemmillaa melekonen puumi. Vaehossa voe harvinaesemmalla kuvalla suaha monta ylleesempöö kuvvoo. Usseen käv  vuan niin, että seoroovalla viikolla se harvinaesempi oel sitte jokkaesella.

Meejän kylän kaappa oel Keskolaenen kaappa ja sieltä ee suanna Paalingin kahvia, niin että kahvi ja aatonkuvat pit hakkee kaapunnista. Kuvia tuil kuitennii kerräelykansijo melekeen tääteen. En oo vieläkää antanna niitä lastenlastenlapsillekkaa.

Savolaespoeka oel aekonaaan Hämmeessä kylläelemässä. Kahvipöövvässä arvostel iäneen: -On tiällä kovvoo vettä, kun ee siihen jiä ies kahvi makuva.

Ruokapöövässä

Pienellä muatilalla, missä minnäe poekasena kasvoen,  suatiin ruokapuel omasta muasta ja omasta navetasta. Ruisleepä, otrarieska, maeto ja voe, kananmunat, ja lihhookii jos jottae elukkata teorastettiin kotona. Voe kirnuttiin vielä kotona, maeto ee ollunna ihan kevyttä, vaekka siitä kuorittiin kermoo peältä. Maetokonneella elikkä separaattorilla erotettiin voeta varten kerma, kurri tuil toesesta pillistä, se juotettiin vasikoelle eekä sitä immeiset käättännä.

Kokkelpiimee ryystettiin ruuan kansa ja kylymänä se oel hyvvee jannoon vaekkapa heenäpellolla.       

Kolome kertoo päevässä syötiin. Kahvin kansa uamusilla oel vuan pulloo, tae siitä kuivattuva korppuva kasteltavaks. Uamiainen syötiin siinä kymmenen hujakoella, otra-, pottu- tae kaarapuuroo, pottu-, jaaho- tae ryynvelliä, pyhäuamuna oel riisryynpuuroo. Leepä ja voe kuulu uamiaeseen, maetoo ryypättävänä.  Oeskoon tuossa vieläkii köykäsen ruuan malliks.

Päeväkahvilla käätiin puolen päevän jäläkeen, tae äet toe sen pellonlaejalle. Eekä missää oo kahvi maestunna niin hyvälle kun siellä. Ihan pikkusena minähii kuletin kahvia isälle pellolle. Termospulloja ee ollunna, vuan kahvi vietiin pullossa, joka oel kiäritty villasukkaan. Eehan se isä suanna siitä kun häthättee kupillisen, kun minä saen juuvva suurimman osan. Oel se hyvvee.                 

Jos äet oel pellolla, se lähti vähä aekasemmin pihhaan ja tek puolisen. Nosti sitte valakeen vuatteen pitkän seepään nokkaan navetan peätyvä vasten, kun ruoka oel valamista. Tiijettiin sillon lähtee syömään. Puolisella ruoka oel lihakeettoo, joskus kalakeettoo, pottuhaavikkaeta, joskus läskisoossia, eekä siinä vaehteluva kovinkaan hirveesti ollunna. Leepee ja voeta aena, kokkel-, tae kirnupimee oel juotavaks.  Syönnin piälle voetiin oekasta ruokalevolle, jos ee saepilivi ollu ihan piälle noosemassa, tae ee ollunna muuten hirveetä kiirettä. Sitte tuas työn kylykeen. Isällä oel tapana sannoo ruokalevolta lähtiissä, että ee Luoja laeskoja elätä.

Iltakahvia juotiin sittä kun oel päevän työt suatu  tehtyvä ja äettii oel tullu iltalypsyltä. Iltaseks oel joskus marjapuuroo, joskus otettiin vuan käestä kakkuva. Näläkäsenä ee suanna männä muata, ja Maer-mummu sano että se valavottaa, jos pannuun jeäp juomatonta kahvia.                                              

Kansakoolun käänyt ja rokotettu

Viiskymmenluku kun kiänty allakasta essiin, niin alako oppivelevollisuuven täättäminen, elikkä pit männä kansakooluun. Jottaehan siitä oel kuullu kylän jo vues paer koolua kääneeltä penskoelta. Jollae laella sitä vähäsen oottikii, vuan osasha ne paljo viisaatta suaneet pelotellakkii koko koolulla.

Tieto ee siihen aekaan kulukenna muuta kun suusta suuhun ja korvasta korvaan. Meellehhii oel kulukeutunna tieto, että koolu alakas 20. päevä elokuuta. Mummu lähti suattamaan ja myöhän kävellä telekuttiin koolulle. Monjaeta muitae kooluun mänijöetä oel suanu saman tiijjon ja meetä oel melekonen poppoo tien piällä. Koolun pihassa keettäjä sano, että koolu alakaa 1.9. Sitte oekeena päevänä en tarvinna suattajee, oelhan reettijä jo harjoteltu. 1.9.1950 alako sitte moenvuotinen urakka.

Alakuun vaekeempia asijoeta oel tavvoominen. Isä oel aeka paljo lukenna minulle ja ihan huomoomata olin oppinna lukemaan suoraan. Tavvoominen oel jottae semmosta, jota en ymmärtännä ollenkaa.    
Toenen vaekee homma oel kästöessä virkkoominen. Virkkuukookku ee sitte millää opilla suostunna toemimaan sormissa. Saen ähellettyvä melekosella vaevalla paer löösee kerrosta, opettaja purki ne ja virkkas viis kerrosta niin noppeesti, että ee siinä ennättännä kissoo sannoo.
Kun myö suatiin pannulappu valamiiks, opettaja ihastel, että hyvähän siitä tuillii. Taesin suaha kaheksikon kästöestä.

Koolunkäänti oel meleko pitkävetteistä. Pienessä koolussa oel samalla opettajalla monta luokkoo. Neljännellä luokalla ee opettaja meenanna ennee keksijä minulle tekemistä, kaekki opittava oel jo jostaen ahtaatunna mulle piähän. Sitte se keksi. Anto mulle luvettavaks Pikku Jättiläesen, johonka oel suatu mahtumaan kaekki sen aekanen ylleestieto. Kun luvin sen läpi neljännen luokan aekana ja siinä ijässä kaekki luvettu tuntu tarttuvan piähän, pärjäsin sillä tiijjoella tietokilipaeluissa vielä paerkymmppisenäkii.

Tunnilla poejat istu kaekki vuatteet peällä. Peällysvuatteeta ee sen kummemmin ollunna. Talavella oel ussein villapaeta, joellae pässinpökkimä, ja sen peällä vaekkapa sarkalyyssi. Ee niitä riisuttu naalakkoon, vältunnille pit peästä joutuin.
Vältuntileekit oel melekolaella samoja kun nykyväännii. Hippasilla oltiin,
polttopalloo viskattiin, mustoo miestä, ja rosvoo ja polliisia juosta huijeltiin.

Iltasin ja pyhäsin keksittiin muutakii. Yks kilipaelu oel meellä semmonen, että ee sitä aenakaa julukisesti oo sen jäläkeen paljoo harrastettu. Se oel pissimiskilipaelu. Nuapurin Jussin kansa seestä jorotettiin yhen kerran vierekkäen ja laskettiin vesiä. Vertaeltiin siinä, että kummalta pissi lentää kaavemmaks. Siitä kun huastettiin ja kuaren pittuutta kehuva rellestettii, niin poekia alako ilimaantuva rivviin aena vuan usseempia. Pithän siitä sitte sopia oekeen kunnon loppukilipaelu. Seehtemän poekoo ilimesty rivviin. Mittoja ee tarvittu, hiekkoo haravoetiin, ja siitähän näek kuka tek merkin kaavimmaeseks. Iliman muuta myö uateltiin lajin olovan välineurheiluva. Vuan se saekii nolon lopun.
Samanikänen nuapurin tyttö oel suanu tuttierattuva jostaen meejän hommat seleville. Se ilimaantu rivviin, nosti helemojaan, pisti sormesa huarukkaasa, ja suhhaatti niin kommeen kuaren, että se oel puel metriä pitempi kun yhelläkkää poejalla.
 Kilipaelu loppu siihen. Paekalta luikki noloja poekia poes korvat luimussa. En oo nuin erikoesta urheelulajia sen jäläkeen aenakaa immeisten ilimoella harrastanna.

Opettajat patistel oppikooluun, sinne pyrittiin ylleesä neljännen luokan jäläkee. Issoo hinkua minulla ee sinne ollunna ja kottoo arvelivat, että ee oo oekeen varojakkaa, niin sitte se jäe. Oltiin viimenen ikäluokka, joka käv jatkokurssit, kaks viikkoo syksyllä ja kaks kevväällä. Seoroovana syksynä alako kansalaeskoolu. Ooperin Matin opit rosentti- ja korkolaskuista jäe niin piähän, että niillä pärjäsin kaekissa tilanteissa, kaapparatsunakkii!



.

Kuvvaelevat ilimasut

Vaekka savvoo huastetaan vielähii esmerkiks Iisalamen seuvulla, ee se oo ennee samanlaesta, kun minunnii ollessa poloven korkusena. Sillon ee tekemisijä ja olemisija hoastettu yhellä sanalla, vuan lisättiin kuvvaeleva ilimasu. Oel se vänkee kuultavoo, kun joku turpavärkistää lööhä piästel juttuva.

Juosta nylykytti, kävellä ruhnitti, syyvvä mäeskytti, naaroo hörötti, muata rujotti, juuvva rullitti, istuva nakotti, laaloo hoelotti, itkee vollotti, kehuva retosti, huasto levveesti, kirota pärryytti, kahtoo möllötti, seestä röhnötti, kusta lorotti, purra rooskutti, immee lutkutti, lukkee porruutti, puota mätkähti, kuatuva rojahti, pierasta törräätti, rykiä rööskytti.
Oelhan näetä. Nuo tuossa luvetellut oel enimmäkseen vähä ilikeetä kuvvaeluja, joeta käätettiin jonnii immeisen toelaeluista, kun ee se ite ollu kuuloettäesyvellä. Suatettiin niitä käättee nuamatustennii käätöstä hillihtemmää: mittee se siinä.....
Kaekille tekemisille oel kuitennii paljo kuvvaeluja, joeta käätettiin aena tilanteen mukkaan.

Sitte oel paljo sanoja, jotka jo itessään oel kuvvaeluja tekemisistä: luahustaa, puasoo, haakkuu, räkyttää, nyhjöttää, riekkuu, toljottaa, noetuu, hoeloo, köllöttää, tihrustaa, kuahuiloo, haekaeloo.
Niitähii oel niin paljo, että kaekkiin muistaminen ja luvetteleminen on mahotonta.
Sitte oel vielä sananlaskut ja sanonnat, joeta käätettiin, jos sattu tilanteeseen sopimaan. Osa niistä on koko Suomessa käätettyjä.
Olokoon tässä esmerkkinä paekallisesta sananlaskusta Iisalamesta: Hajos ku Hujasen paska Poroselän jiällä.

Savvoo oekeessa paekassa

Näehin vueskymmeniin varrella, joena minnäe oon elännä, on tullunna jollonnii savon kieltä kuultuva tilanteissa, jotka on hytkäättännä ja jiäny mieleen.                                                          
Hämmeenlinnassa armeijassa ollessa , pyhäsenä syyspäevänä vuonna -63. Tuvassa oel hilijasta, Alokas Hämäläenen, joka oel savolaenen, oel veevoomassa kirjettä morsmaekulleen. Kesken kaeken se issoon iäneen kysy: mitenkä se oo mae lavi kirjotettaa? No onneks oel paekalla kieltaetosia, joelta tuil pulumaan apuva.
                                                                                                                      
60-   luvulta nii´ikkää jäe mielee Kuopijon teatterista My Fair Ladyn  esitys, jossa Elizan ossoo viijjessään Auli Poutiainen kiekas murrelaalussa: oe voe kun se oes mukavoo. Ylleisöllä aenakii oel mukavoo.

Yil kolomekymmentä vuotta sitte ee ollu vielä näetä muunmualaese näkösiä immeisiä palavelupaekoessa. Iisalamen pohjospuolella oel kahvila Timosaurus. Yhen kerran kulukiissa pistäävyn jottae ostamaan. Tiskin takana oel tummaihonen intialaesen näköne poeka. Vaehtorahhoo antaessaa se oel kohtelias: Olokeepa hyvä! Tumman ulukomualaesen näkösen poejan suusta savolaenen ilimasu kuulosti niin mukavalta, että hekottelin iäneen vielä aatolle piästessä.                                                           
Äetin assuissa viimesiä vuosijaan yksinään alettiin ihmetellä kun se tuntu kiireeseltä, jos soetti sille miärättyyn aekaan illasta. Sitte selevis, että sehän oel hurahtanna Kaaniisiin ja Rohkeesiin. Voe tokkiisa, että se oel elävee savvoo kun se piäs kuvvaelemmaa sarjoo meelle. Ritke tek sitä ja tätä, Rooke sano Ierikalle jottae ja niin poespäen. Voe kun nekkii selostukset oes tallennuksessa, ne oes savolaesta kiel`kulttuuria parraimmillaan.

Savolaesen soppeetuminen

Ee se mualaespoejan,savvoo ikäsä huastaneena, ollu nii heleppoo v.1970 Tampereen seuvulle soppeetuva. Siihen aekaanhan savvoo viäntäjiä piettiin kaekkee muuta ku oekeena immeisinä.      

Minähii muutin työn perässä ja olin het immeisten kansa tekemisissä, nokakkain ja puhelimessa. Siinä pit olla tarkkana, että ee suusta lipsahtanna viäränlaesta sannoo. Toeselta puolen katottuna alakuun tuil paekallisia ilimasuja, eekä sitä ilennä kysyvä, mittään se tuo tarkottaa. Piättelemällä  sae usseemmite seleville, mittee toenen tarkotti, vuan tuilhan niitä viärinymmärryksiäkkii. Ite en vieläkää ossoo sannoo esmerkiks, että vartoos vähä!

Sitte reelut paerkymmentä vuotta sitte murteet alako tulla muotiin, vaekkapa Asteriksin ja Aku Ankan savonkielelle kiäntämisen jäläkeen. Minnäe huomasin, että kaapparatsuna toemiissa savolaesen sanan oekeeseen kohtaan lipsaattamisesta oel kummasti hyötyvä kaapanteossa.

Pietään murteet käätössä ja kunniassa, ne elävöettää immeisten vuorovaekutusta, niihhän sitä hienosti sanotaan.