Tieto ee siihen aekaan kulukenna muuta kun suusta suuhun ja korvasta korvaan. Meellehhii oel kulukeutunna tieto, että koolu alakas 20. päevä elokuuta. Mummu lähti suattamaan ja myöhän kävellä telekuttiin koolulle. Monjaeta muitae kooluun mänijöetä oel suanu saman tiijjon ja meetä oel melekonen poppoo tien piällä. Koolun pihassa keettäjä sano, että koolu alakaa 1.9. Sitte oekeena päevänä en tarvinna suattajee, oelhan reettijä jo harjoteltu. 1.9.1950 alako sitte moenvuotinen urakka.
Alakuun vaekeempia asijoeta oel tavvoominen. Isä oel aeka paljo lukenna minulle ja ihan huomoomata olin oppinna lukemaan suoraan. Tavvoominen oel jottae semmosta, jota en ymmärtännä ollenkaa.
Toenen vaekee homma oel kästöessä virkkoominen. Virkkuukookku ee sitte millää opilla suostunna toemimaan sormissa. Saen ähellettyvä melekosella vaevalla paer löösee kerrosta, opettaja purki ne ja virkkas viis kerrosta niin noppeesti, että ee siinä ennättännä kissoo sannoo.
Kun myö suatiin pannulappu valamiiks, opettaja ihastel, että hyvähän siitä tuillii. Taesin suaha kaheksikon kästöestä.
Koolunkäänti oel meleko pitkävetteistä. Pienessä koolussa oel samalla opettajalla monta luokkoo. Neljännellä luokalla ee opettaja meenanna ennee keksijä minulle tekemistä, kaekki opittava oel jo jostaen ahtaatunna mulle piähän. Sitte se keksi. Anto mulle luvettavaks Pikku Jättiläesen, johonka oel suatu mahtumaan kaekki sen aekanen ylleestieto. Kun luvin sen läpi neljännen luokan aekana ja siinä ijässä kaekki luvettu tuntu tarttuvan piähän, pärjäsin sillä tiijjoella tietokilipaeluissa vielä paerkymmppisenäkii.
Tunnilla poejat istu kaekki vuatteet peällä. Peällysvuatteeta ee sen kummemmin ollunna. Talavella oel ussein villapaeta, joellae pässinpökkimä, ja sen peällä vaekkapa sarkalyyssi. Ee niitä riisuttu naalakkoon, vältunnille pit peästä joutuin.
Vältuntileekit oel melekolaella samoja kun nykyväännii. Hippasilla oltiin,
polttopalloo viskattiin, mustoo miestä, ja rosvoo ja polliisia juosta huijeltiin.
Iltasin ja pyhäsin keksittiin muutakii. Yks kilipaelu oel meellä semmonen, että ee sitä aenakaa julukisesti oo sen jäläkeen paljoo harrastettu. Se oel pissimiskilipaelu. Nuapurin Jussin kansa seestä jorotettiin yhen kerran vierekkäen ja laskettiin vesiä. Vertaeltiin siinä, että kummalta pissi lentää kaavemmaks. Siitä kun huastettiin ja kuaren pittuutta kehuva rellestettii, niin poekia alako ilimaantuva rivviin aena vuan usseempia. Pithän siitä sitte sopia oekeen kunnon loppukilipaelu. Seehtemän poekoo ilimesty rivviin. Mittoja ee tarvittu, hiekkoo haravoetiin, ja siitähän näek kuka tek merkin kaavimmaeseks. Iliman muuta myö uateltiin lajin olovan välineurheiluva. Vuan se saekii nolon lopun.
Samanikänen nuapurin tyttö oel suanu tuttierattuva jostaen meejän hommat seleville. Se ilimaantu rivviin, nosti helemojaan, pisti sormesa huarukkaasa, ja suhhaatti niin kommeen kuaren, että se oel puel metriä pitempi kun yhelläkkää poejalla.
Kilipaelu loppu siihen. Paekalta luikki noloja poekia poes korvat luimussa. En oo nuin erikoesta urheelulajia sen jäläkeen aenakaa immeisten ilimoella harrastanna.
Alakuun vaekeempia asijoeta oel tavvoominen. Isä oel aeka paljo lukenna minulle ja ihan huomoomata olin oppinna lukemaan suoraan. Tavvoominen oel jottae semmosta, jota en ymmärtännä ollenkaa.
Toenen vaekee homma oel kästöessä virkkoominen. Virkkuukookku ee sitte millää opilla suostunna toemimaan sormissa. Saen ähellettyvä melekosella vaevalla paer löösee kerrosta, opettaja purki ne ja virkkas viis kerrosta niin noppeesti, että ee siinä ennättännä kissoo sannoo.
Kun myö suatiin pannulappu valamiiks, opettaja ihastel, että hyvähän siitä tuillii. Taesin suaha kaheksikon kästöestä.
Koolunkäänti oel meleko pitkävetteistä. Pienessä koolussa oel samalla opettajalla monta luokkoo. Neljännellä luokalla ee opettaja meenanna ennee keksijä minulle tekemistä, kaekki opittava oel jo jostaen ahtaatunna mulle piähän. Sitte se keksi. Anto mulle luvettavaks Pikku Jättiläesen, johonka oel suatu mahtumaan kaekki sen aekanen ylleestieto. Kun luvin sen läpi neljännen luokan aekana ja siinä ijässä kaekki luvettu tuntu tarttuvan piähän, pärjäsin sillä tiijjoella tietokilipaeluissa vielä paerkymmppisenäkii.
Tunnilla poejat istu kaekki vuatteet peällä. Peällysvuatteeta ee sen kummemmin ollunna. Talavella oel ussein villapaeta, joellae pässinpökkimä, ja sen peällä vaekkapa sarkalyyssi. Ee niitä riisuttu naalakkoon, vältunnille pit peästä joutuin.
Vältuntileekit oel melekolaella samoja kun nykyväännii. Hippasilla oltiin,
polttopalloo viskattiin, mustoo miestä, ja rosvoo ja polliisia juosta huijeltiin.
Iltasin ja pyhäsin keksittiin muutakii. Yks kilipaelu oel meellä semmonen, että ee sitä aenakaa julukisesti oo sen jäläkeen paljoo harrastettu. Se oel pissimiskilipaelu. Nuapurin Jussin kansa seestä jorotettiin yhen kerran vierekkäen ja laskettiin vesiä. Vertaeltiin siinä, että kummalta pissi lentää kaavemmaks. Siitä kun huastettiin ja kuaren pittuutta kehuva rellestettii, niin poekia alako ilimaantuva rivviin aena vuan usseempia. Pithän siitä sitte sopia oekeen kunnon loppukilipaelu. Seehtemän poekoo ilimesty rivviin. Mittoja ee tarvittu, hiekkoo haravoetiin, ja siitähän näek kuka tek merkin kaavimmaeseks. Iliman muuta myö uateltiin lajin olovan välineurheiluva. Vuan se saekii nolon lopun.
Samanikänen nuapurin tyttö oel suanu tuttierattuva jostaen meejän hommat seleville. Se ilimaantu rivviin, nosti helemojaan, pisti sormesa huarukkaasa, ja suhhaatti niin kommeen kuaren, että se oel puel metriä pitempi kun yhelläkkää poejalla.
Kilipaelu loppu siihen. Paekalta luikki noloja poekia poes korvat luimussa. En oo nuin erikoesta urheelulajia sen jäläkeen aenakaa immeisten ilimoella harrastanna.
Opettajat patistel oppikooluun, sinne pyrittiin ylleesä neljännen luokan jäläkee. Issoo hinkua minulla ee sinne ollunna ja kottoo arvelivat, että ee oo oekeen varojakkaa, niin sitte se jäe. Oltiin viimenen ikäluokka, joka käv jatkokurssit, kaks viikkoo syksyllä ja kaks kevväällä. Seoroovana syksynä alako kansalaeskoolu. Ooperin Matin opit rosentti- ja korkolaskuista jäe niin piähän, että niillä pärjäsin kaekissa tilanteissa, kaapparatsunakkii!
.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti