Etijäesiä ja huamuja

Penskana ollessa piäsin vielä kuuntelemmaan kummitusjuttujakkii. Kun kyläläeset piäsivät oekeen huastamaan mitenkä joku oel nähnynnä tae kuullunna ootoja ilimijöetä, ja kun jookossa oel oekeen hyvijä  ja elläätyvijä muistelijoeta, kuunnellessa meenas tukka noosta pystyyn. Aeka moen juttu liitty vaenajiin, mitenkä ne liikku ja kummittel kaavannii aekoo kuolemasa jäläkeen. Kuolleeta säelytettin usseen ennen haataasta riihessä. Vaekka meejjän riihessä ee ollu ollunna millonkaa vaenajoo, minnäe kiersin riihen pimmeellä kaakoo.

Piäsijäesrulli oel joskus kääny navetassa, joku oel noejuttu suamaan kaekenlaesta vastoenkäämistä, tuvan nurkasta voe kuuluva ootoo puhetta, jollekkii oel iän kertonu kuolinpäevän, vinniltä kuulu kävelyn iäniä, vaekka siellä ee ollu kettään, tuntematon akka tuil vastaan ja kun sitä kiänty kahtomaan, se oel hävinny. Oelhan niitä monenlaesija tappaaksija.

Äet näek monta kertoo etijäesijä. Erikoesesti on jiäny mieleen tappaas, joka totteutu karmeen olosesti.  Hellassa oel tuil yhtenä iltana, ja äet sano: - mitähän kaaheeta tapahtunnoo, kun tuo hella valittaa nuin surkeesti. Minnäe kuulin ootoo vonkunoo.
Seoroovana uamuna, 2.1.1951, Peltosalamen lossi oel juuttunna jäehin, ja linja-aaton kuski lähti ajamaan väälän vieressä olovoo jiätietä. Sitä ee ollu vielä varsinaesesti aakastu, henkilö-aatoella oel kylläkii ajettu. Puelvälisssä salamee jiä petti ja yheksän immeestä hukku. Päevällä kuultiin ratiosta uutinen ja muistan äetinnii istuneen vähän aekoo hilijoo käet helemassa.

Äetin unista on jiäny mieleen yks. Uamulla se sano, että hän näek valakosen laevan nuapurin rajan veräjällä. Veräjä oel peltoen välissä, kuivalla mualla, rantaan siitä oel melekeen kilometri. Äet mietti, että ketähän se tuil hakemaan. Viikon piästä tuil tieto, että nuapurin isäntä oel kuollu. Ee ollu saerastellu mitenkään. Laeva vuan nooti poes.

Työn reonassa kiinni

Luoja ee laeskoja elätä, oel ennen aekaan paljo käätetty laase, kun jottae hommoo alotettiin. Töetä tehtiin pienellä muatilalla, kun niitä pit tehhä. Monesta mökistä mies ja aekamiespoejat käv lisätienestillä mehtätöessä, pöllinparkkuulla, ja alakopa olla jo muitahii työpaekkoja. Meejjän kylältä kävivät meejjerillä, Soenlahen tiiltehtaalla, ja kaapungissa rakennuksilla tae varastoessa. Emännille oel huushollin ja elukoehin hoejjon kansa tekemistä niin paljo, että muuvalle hankkeeseen eevät revennä.

Minullakkii ensmäeset hankkeet oel parina kevväänä pöllinparkkuuta, sae vähäsen ommoo rahhoo. Sen jäläkeen varsinaesiin kuukaaspalakkatöehin haettiinnii aena kottoo. Oon kehuva retostanna, että kun ensmäesen kerra värkkäsin työhakemusta, oel ikkee jo yil kolomekymmentä. Sillonnii kokkeelin vuan kepillä jiätä paekanvaehos mielessä. Koolupohjoo kun oel kansakoolun seehtemän luokkoo ja kahen viikon jatkokurssi piälle.

Nuapurin mies oel meejjerillä töessä, ja yhtenä päevänä se tuil sanomaan että juustolassa oes töetä. Polokasin pyörällä meejerille ilimottaatummaa, ja seoroovana päevänä alako työt. Emmentaalia viännettiin ensmäenen vues. Yheksänkymmenen kilon tahkot kiänty keppeesti, kuhan otteet oppi. Kellaroennissa juustoja pestiin ja sen verran kokkeelin sitähii hommoo. että oel ammattitaetoo sen jäläkeen saanassa naesten selekiin pesussa. Nykyvään on selät luajentunna, vae liekkö kunto huonontunna, kun ee ennee oo oekeen mielenkiintoo siihen hommaan.

Edamia ruvettiin tekemään sitte seoroovana vuotena, ja olin siellä töessä armeejaan asti. Ykstoesta kuukaatta armeejassa pit olla, ennenkun laskivat poes. Sinnehhii oes voenu jiähä, vuan ee ne hommat niin paljo kiinnostanna. Sen jäläkeen niittelin koetmökillä kaaroo, ja eekös yhtenä päevänä kylän kaappijas tullu pellolle huastammaan, että Keskon viljankuivaamoon pitäs suaha äkkijä apuva. Eehän siinä muu aattanna, kun lähtee sinne. Kun jyvät oel siltä syksyltä kuivattu, oel miehen tarvista varastolla. Tuoretavaravarastolle vuojen piästä , tuas vues ja vänkäsivät myömään  ja sitä tehen tuoretavaraostajaks. Kansakoolussa opittu rosenttilasku oel jollonnii tarpeen, vuan kun järki ja muisti pelas ja hyvästi pärjättiin.

Kolome vuotta Iisalamessa, konttuuri ja varasto siellä lopetettiin. Sitte tuil soetto Tampereelta, vuan sen jäläkeenen aeka onnii ihan oma lukusa.

Lukemaannii opittiin

Taesin suaha ensmäesen aapisen jottae neljän vuojen ikäsenä. Vaekka isä ee ollunna lukumiehiä, luki se minulle iäneen. Seorasin isän sormee Aapisen rivillä sen lukkiissa ja opin siinä lukemaan. Kooluun männessä osasin lukkee suoraan ja kun oes pitännä ruveta tavvoomaan niin eehän siitä mittää tullunna.
Meelle tuil Iisalamen Sanomat, eekä sitä taennu paljoo muuta lukemista ollakkaa. Lehtee luvin jo ennen kooluikkee. 1952 oel Aku Ankalla kaekkiin aekoen maenostaminen. Se laetto vissiin jokkaeseen Suomen tallooteen ohuven näätenumeron. Se oel jottae uutta.

Alle kymmenvuotijaana alako vaehe, että luvin kaeken mitä kässiin saen. Koolusta sae laavantaena laenata vuan yhen kirjan.  Oes läksyt jiännä lukemata, jos kirjoja oes suanu repun tääteen. Kun sitte piäs kottiin puolen päevän jäläkeen, oel se niitä hetkijä jotka on jiännä mieleen.
 Äet leepo laavantaena, ja vieläkii tuntoo sen leevän ja pullan tuoksun nokassaan, joka kottiin tullessa tuil vastaan. Maetolasi, tuoreen leepä-, tae rieskapalasen piälle voeta ja vielä tuoretta pulloo piälle. Ja se kirja oel luvettu yhessä hujjaaksessa.                                                                                                         Koolusta piäsyn jäläkeen luvin kyläkirjaston läpi parissa vuojessa. Ee se kovin iso kuapillinen ollunna, vuan oel siellä valikoemoo Tarzanista Tolstoehin. Tuntemattoman Sotilaannii luvin kakstoesta vuotijaana.  Olin sillon noppee lukija , satakunta rommaanin sivua män tunnissa                                                      Oelhan niitähii opuksia, joeta ee voenu kesken heettee. Syyvessä en oo millonkaa kirjoo pitännä käessä, eekä oo työhommat häeriitynnä,  Vaekka isä joskus pahasti mulukassii, siitä lukuhommat oel meleko jootavvoo toohuva.                                    

    

Imeläkivvee

On tuas yks vues männä humahtanna ja kiännettii allakassa uus lehti. Pelekosenniemellä tuossa väelpäevinä käätiin tappoomassa samoja ikävuosija, kun minnäe, elelevvöö Erkkijä. Erkki arvel, että eräpäevä se vuan lähenöö. Yhessä kuitennii tuumattiin, että vaekka ee olla ihan uuven verosija, jalaka noosoo vielä ja suu nappasoo.

Tuossa vuojen aluks tuntu olovan tuas julukisuuvessa puhetta sokerverosta. Putosin venneestä, enkä oekeen piässy selevyyteen laskooko ne sitä vae nostaavat. Käätän elleennii yhen pikkusirkku-palasen kahvikuppia kohen, siihen ee minkää sortin verot eekä terveesvoohotus vaekuta.

En muista toppasokerin aekoja, vaekka sokersaksit on vieläkii mökin seenällä. Aeka paljo sitä imeläkivvee käätettiin penskana ollessa. Kahvia vanahemmat immeiset ryysti tievaelta sokerpalan läpi, ja penskolle laetettii pullasopan sekkaan reelusti sokeria. Marjaruokiin piälle pit syyvessä laettoo sokerjaahoo ihan valakeeks asti. Savolaesten makkee ruoka ee aena tarkottanna imelämakkeeta, vuan melekeen kaekasta evväästä, jotka oel hyvänmakusia, suatettii sannoo: makkeeta ruokoo. Joka keetetyn paestaa, se makkeen maestaa, oel äetin paljo käättämä laase. Ja meellähän syötiin makkeeta ruokoo.

Hampaelle oel toes hupa se vaehe, kun pikkupenskoen tuttija kasteettiin sokervetteen, sokerjaahoon, jossaen vaeheessa limonaatiinnii. Rippikooluijässä alako  ilimestyvä tekohampaeta. Kaekilla ee ollunna varroo niitä hankkija. Harvat hampaat, tae pahasti ruosteesen väriset, oel melekeen kaekkiin suussa jo alle kakskymppisenä.

Nuista aejjoesta on yil kuuskymmentä vuotta. On tuossa nyt tullu nähtyvä sekkii, että pikkuvaavalle ee tarvihe antoo lisättyvä, eekä "piilosokerija". Meejän neljännen poloven, nyt 2,5 vuotijas Väenö, on vasta nyt suanu maestoo ensmäesen kerran esmerkiks jäätelöö. Poeka on syöny tissistä piästyvään hyvällä ruokahalulla kaekkee, mitä on etteen laetettu. Marjat on kaekki männynnä iliman sokerija. Kuopijon torilla toessasyksynä poeka oel herättännä huomijoo, kun oel maestellu torikaappijaan karpaloeta ja sanonu, että nam. Kaapassa ee tarvihe karkkihyllyin eessä kuunnella kiukutteluva, poeka ee kiinnitä niihin mittää huomijoo. Kyssyy kylläkii pöövässä aeka usseen, mitä tuo on, mutta sannoo itehhii jostaen tarjottavasta, että aekuisten juttuja.

Elellään tuon isomummun kansa aeka vähillä makkeilla. Minnäe suan jottae hyvvee, kun sattuu vieraeta käämään ja niitä varten on jottae leevottu.