Penskana ollessa piäsin vielä kuuntelemmaan kummitusjuttujakkii. Kun kyläläeset piäsivät oekeen huastamaan mitenkä joku oel nähnynnä tae kuullunna ootoja ilimijöetä, ja kun jookossa oel oekeen hyvijä ja elläätyvijä muistelijoeta, kuunnellessa meenas tukka noosta pystyyn. Aeka moen juttu liitty vaenajiin, mitenkä ne liikku ja kummittel kaavannii aekoo kuolemasa jäläkeen. Kuolleeta säelytettin usseen ennen haataasta riihessä. Vaekka meejjän riihessä ee ollu ollunna millonkaa vaenajoo, minnäe kiersin riihen pimmeellä kaakoo.
Piäsijäesrulli oel joskus kääny navetassa, joku oel noejuttu suamaan kaekenlaesta vastoenkäämistä, tuvan nurkasta voe kuuluva ootoo puhetta, jollekkii oel iän kertonu kuolinpäevän, vinniltä kuulu kävelyn iäniä, vaekka siellä ee ollu kettään, tuntematon akka tuil vastaan ja kun sitä kiänty kahtomaan, se oel hävinny. Oelhan niitä monenlaesija tappaaksija.
Äet näek monta kertoo etijäesijä. Erikoesesti on jiäny mieleen tappaas, joka totteutu karmeen olosesti. Hellassa oel tuil yhtenä iltana, ja äet sano: - mitähän kaaheeta tapahtunnoo, kun tuo hella valittaa nuin surkeesti. Minnäe kuulin ootoo vonkunoo.
Seoroovana uamuna, 2.1.1951, Peltosalamen lossi oel juuttunna jäehin, ja linja-aaton kuski lähti ajamaan väälän vieressä olovoo jiätietä. Sitä ee ollu vielä varsinaesesti aakastu, henkilö-aatoella oel kylläkii ajettu. Puelvälisssä salamee jiä petti ja yheksän immeestä hukku. Päevällä kuultiin ratiosta uutinen ja muistan äetinnii istuneen vähän aekoo hilijoo käet helemassa.
Äetin unista on jiäny mieleen yks. Uamulla se sano, että hän näek valakosen laevan nuapurin rajan veräjällä. Veräjä oel peltoen välissä, kuivalla mualla, rantaan siitä oel melekeen kilometri. Äet mietti, että ketähän se tuil hakemaan. Viikon piästä tuil tieto, että nuapurin isäntä oel kuollu. Ee ollu saerastellu mitenkään. Laeva vuan nooti poes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti