Luoja ee laeskoja elätä, oel ennen aekaan paljo käätetty laase, kun jottae hommoo alotettiin. Töetä tehtiin pienellä muatilalla, kun niitä pit tehhä. Monesta mökistä mies ja aekamiespoejat käv lisätienestillä mehtätöessä, pöllinparkkuulla, ja alakopa olla jo muitahii työpaekkoja. Meejjän kylältä kävivät meejjerillä, Soenlahen tiiltehtaalla, ja kaapungissa rakennuksilla tae varastoessa. Emännille oel huushollin ja elukoehin hoejjon kansa tekemistä niin paljo, että muuvalle hankkeeseen eevät revennä.
Minullakkii ensmäeset hankkeet oel parina kevväänä pöllinparkkuuta, sae vähäsen ommoo rahhoo. Sen jäläkeen varsinaesiin kuukaaspalakkatöehin haettiinnii aena kottoo. Oon kehuva retostanna, että kun ensmäesen kerra värkkäsin työhakemusta, oel ikkee jo yil kolomekymmentä. Sillonnii kokkeelin vuan kepillä jiätä paekanvaehos mielessä. Koolupohjoo kun oel kansakoolun seehtemän luokkoo ja kahen viikon jatkokurssi piälle.
Nuapurin mies oel meejjerillä töessä, ja yhtenä päevänä se tuil sanomaan että juustolassa oes töetä. Polokasin pyörällä meejerille ilimottaatummaa, ja seoroovana päevänä alako työt. Emmentaalia viännettiin ensmäenen vues. Yheksänkymmenen kilon tahkot kiänty keppeesti, kuhan otteet oppi. Kellaroennissa juustoja pestiin ja sen verran kokkeelin sitähii hommoo. että oel ammattitaetoo sen jäläkeen saanassa naesten selekiin pesussa. Nykyvään on selät luajentunna, vae liekkö kunto huonontunna, kun ee ennee oo oekeen mielenkiintoo siihen hommaan.
Edamia ruvettiin tekemään sitte seoroovana vuotena, ja olin siellä töessä armeejaan asti. Ykstoesta kuukaatta armeejassa pit olla, ennenkun laskivat poes. Sinnehhii oes voenu jiähä, vuan ee ne hommat niin paljo kiinnostanna. Sen jäläkeen niittelin koetmökillä kaaroo, ja eekös yhtenä päevänä kylän kaappijas tullu pellolle huastammaan, että Keskon viljankuivaamoon pitäs suaha äkkijä apuva. Eehän siinä muu aattanna, kun lähtee sinne. Kun jyvät oel siltä syksyltä kuivattu, oel miehen tarvista varastolla. Tuoretavaravarastolle vuojen piästä , tuas vues ja vänkäsivät myömään ja sitä tehen tuoretavaraostajaks. Kansakoolussa opittu rosenttilasku oel jollonnii tarpeen, vuan kun järki ja muisti pelas ja hyvästi pärjättiin.
Kolome vuotta Iisalamessa, konttuuri ja varasto siellä lopetettiin. Sitte tuil soetto Tampereelta, vuan sen jäläkeenen aeka onnii ihan oma lukusa.
keskiviikko 31. toukokuuta 2017
maanantai 8. toukokuuta 2017
Lukemaannii opittiin
Taesin suaha ensmäesen aapisen jottae neljän vuojen ikäsenä. Vaekka isä ee ollunna lukumiehiä, luki se minulle iäneen. Seorasin isän sormee Aapisen rivillä sen lukkiissa ja opin siinä lukemaan. Kooluun männessä osasin lukkee suoraan ja kun oes pitännä ruveta tavvoomaan niin eehän siitä mittää tullunna.
Meelle tuil Iisalamen Sanomat, eekä sitä taennu paljoo muuta lukemista ollakkaa. Lehtee luvin jo ennen kooluikkee. 1952 oel Aku Ankalla kaekkiin aekoen maenostaminen. Se laetto vissiin jokkaeseen Suomen tallooteen ohuven näätenumeron. Se oel jottae uutta.
Alle kymmenvuotijaana alako vaehe, että luvin kaeken mitä kässiin saen. Koolusta sae laavantaena laenata vuan yhen kirjan. Oes läksyt jiännä lukemata, jos kirjoja oes suanu repun tääteen. Kun sitte piäs kottiin puolen päevän jäläkeen, oel se niitä hetkijä jotka on jiännä mieleen.
Äet leepo laavantaena, ja vieläkii tuntoo sen leevän ja pullan tuoksun nokassaan, joka kottiin tullessa tuil vastaan. Maetolasi, tuoreen leepä-, tae rieskapalasen piälle voeta ja vielä tuoretta pulloo piälle. Ja se kirja oel luvettu yhessä hujjaaksessa. Koolusta piäsyn jäläkeen luvin kyläkirjaston läpi parissa vuojessa. Ee se kovin iso kuapillinen ollunna, vuan oel siellä valikoemoo Tarzanista Tolstoehin. Tuntemattoman Sotilaannii luvin kakstoesta vuotijaana. Olin sillon noppee lukija , satakunta rommaanin sivua män tunnissa Oelhan niitähii opuksia, joeta ee voenu kesken heettee. Syyvessä en oo millonkaa kirjoo pitännä käessä, eekä oo työhommat häeriitynnä, Vaekka isä joskus pahasti mulukassii, siitä lukuhommat oel meleko jootavvoo toohuva.
Meelle tuil Iisalamen Sanomat, eekä sitä taennu paljoo muuta lukemista ollakkaa. Lehtee luvin jo ennen kooluikkee. 1952 oel Aku Ankalla kaekkiin aekoen maenostaminen. Se laetto vissiin jokkaeseen Suomen tallooteen ohuven näätenumeron. Se oel jottae uutta.
Alle kymmenvuotijaana alako vaehe, että luvin kaeken mitä kässiin saen. Koolusta sae laavantaena laenata vuan yhen kirjan. Oes läksyt jiännä lukemata, jos kirjoja oes suanu repun tääteen. Kun sitte piäs kottiin puolen päevän jäläkeen, oel se niitä hetkijä jotka on jiännä mieleen.
Äet leepo laavantaena, ja vieläkii tuntoo sen leevän ja pullan tuoksun nokassaan, joka kottiin tullessa tuil vastaan. Maetolasi, tuoreen leepä-, tae rieskapalasen piälle voeta ja vielä tuoretta pulloo piälle. Ja se kirja oel luvettu yhessä hujjaaksessa. Koolusta piäsyn jäläkeen luvin kyläkirjaston läpi parissa vuojessa. Ee se kovin iso kuapillinen ollunna, vuan oel siellä valikoemoo Tarzanista Tolstoehin. Tuntemattoman Sotilaannii luvin kakstoesta vuotijaana. Olin sillon noppee lukija , satakunta rommaanin sivua män tunnissa Oelhan niitähii opuksia, joeta ee voenu kesken heettee. Syyvessä en oo millonkaa kirjoo pitännä käessä, eekä oo työhommat häeriitynnä, Vaekka isä joskus pahasti mulukassii, siitä lukuhommat oel meleko jootavvoo toohuva.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)