Tanssija ja tunnelmoo

Ennen ripillepiäsyvä ee suanu männä tanssilavvoen lähellekkää norkoelemmaan. Kun oel kääty syksyllä ja kevväällä kahen viikon ruppeemat istumassa seorakunnan sakastissa, suatiin ripillepiäsyn yhteyvessä naemalupa ja sen jäläkeen sae männä tanssiinnii. Elettiin vuotta 1959, kun polokee nylykytin Iisalamen Kyllikinrantaan juhannustanssiin. Eehän siellä uskaltanna ies aatella, että oes voenu kettää hakkee tanssimaan, vaekka oel rippipuku ja valakee paeta piällä ja ravattikkii leuvan alla. Kahtoo vuan piti ja silimät selällään ihmetellä toohuva. Eila Pienimäki laalo Vanahan veräjän luona ja se on jiännä mieleen. Vieläkii tykkeen siitä laalusta.                                                                               

Seoroovina vuosina käätiin poekaporukassa harvakseltaan lavoella ja talavella taloella kahtelemassa. Jookossa oel semmosia jotka uskaltivat hakkee naesenpuolija tanssimaan ja jokunen osassii aeka hyvästi. Katteellisena kahtelin, kun en mielestäen osanna tanssia, enkä puhuva tytöelle mittää. Miel oes kovasti tehnynnä, tanssija nimittäen. Viinookaa en osanna rohkasuks oekeen ottoo.         
Vasta armeejan jäläkeen tapahtu jottaen. Työpaekalla sattu olemaan harjottelijatyttö, joka puelväkisellä tahto minut kaverikseen Kyllikinrantaan.        Ehhän minä ilennä sannoo, etten oekeen ossoo. Ja siinähän illan mittaan huomasin, että sehän alako sujuva. Askelista ee ollu välijä vuan rytmijä lööty.

Muutamana kesänä sen jäläkeen oel vilikasta. Kesällä pit käävvä monta kertoo viikossa lavoella ja oelhan niitä tanssija. Ollin orkesteri, Osvi Niemi ja Valio Linnansaari olivat tunnetuimpia paekallisija soettopoppoeta. Isoja tähtijä ee oekeen ollu kiertuveilla siellä päen. Poekaporukassa kulettiin jos jollae oel aato käätössä,  tae yksinäännii linja-aatossa. Suatille ee ilennä ies pyrkijä, kun ee ollunna ommoo kulukuneuvvoo. Tärrääkset saen minnäe jollonnii puhuttuva seoroovaks tanssi-illaks, vuan se onnii sitten jo ihan toesen jutun aehe.